Miesten ihokarvojen poisto ja trimmaus

Parhaat tavat ja laitteet poistaa ihokarvat kaulasta alaspäin ja välttää naarmuja, haavoja sekä punoitusta

Olenko oikeassa, että olet sheivannut ihokarvojasi joskus? Tai ainakin harkitset muuttumista kävelevästä karvahässäkästä nykymieheksi?

Oli miten oli, nykynaiset eivät enää katso hyvällä, jos uroksen karvat pursuavat villisti puntista kuin Wookiella.

Ja ne jotka kuvittelevat, että ihokarvojen ajelu kaulasta alaspäin on hyypiöiden hommaa, alkavat jäämään yksin mielipiteensä kanssa.

— Kysy vaikka vaimoltasi/tyttö/poikaystävältäsi millaisena hän haluaa nauttia pelivehkeistäsi.

Ja vaikka miesten sheivaus on paljon muutakin kuin alakerran trimmaamista, se on yksi kuumimmista kysymyksistä. Ja hyvin tavallista.

Esimerkiksi vuonna 2017 tehty tutkimus paljastaa, että jenkkilässä hulppeat 65 % 18-65-vuotiaista miehistä on trimmannut alakertaansa ainakin kerran.

Joten jos mietit, sheivaako joku muukin, et ole yksin. Useimmat miehet tekevät tai ovat jo tehneet niin.

Mutta vaikka karvojen trimmaus olisi tuttua, miesten karvanpoiston salatiede voi silti olla haaste. Sen voi tehdä monella tapaa väärin.

Tekniikka mikä toimii johonkin kehon osaan, ei välttämättä käy jossakin muualla.

Kaikilla meistä on terve huoli siitä, että ajellessa voi saada naarmuja, viiltoja, ihottumaa ja muita ihovaurioita. Ehkä olet jo hankkinut omat arpesi?

Siksi keskitymme tässä oppaassa parhaisiin tapoihin trimmata ihokarvoja napapiirin molemmin puolin – jotta vältyt aloittelijan virheiltä ja karvailta seurauksilta. Katsomme myös, mitkä ovat tehokkaimmat pelit ja vehkeet, joilla homma saadaan tehtyä paremmin kuin erinomaisesti.

Onneksi osasit tälle sivulle, koska tänään teen sinusta sheivauksen ja trimmauksen A-luokan Jedimestarin 🥇🥇🥇

Oppaan sisältö:

  1. Miksi sinun kannattaa ajella ihokarvoja?
  2. Vahaus
  3. Sokerointi
  4. Märkä- ja kuiva-ajo
  5. Vartalotrimmeri
  6. Ihokarvanpoistovoide
  7. Nyppiminen
  8. Epilaattori
  9. Karvanpoisto laserilla
  10. 12 + 1 perusohjetta, joilla karvanpoisto sujuu kuin leikki
  11. Näin poistat ja trimmaat ihokarvoja vartalon eri osissa
  12. Rinta ja vatsa
  13. Selkä
  14. Kainalot
  15. Pelivehkeet
  16. Karvanopat
  17. Takalisto
  18. Jalat ja kädet
  19. Hyviä kysymyksiä ja vastaukset niihin

Miksi sinun kannattaa ajella ihokarvoja?

Tehdäksesi itsestäsi:

a) fyysisesti haluttavamman

Niin se vaan on, että suurin osa meistä tykkää huolitellusta pinnasta. Saatat vaatia sitä partneriltasi, joten mikset itsekin tekisi hänelle mieliksi. Aika moni nainen arvostaa trimmattua alakertaa – niin itsellään kuin miehellä. Poikkeuksiakin on, mutta mieti tarkasti, kannattaako pensaikko jättää ajamatta ekoilla treffeilllä.

b) paremman tuoksuisen

Varsinkin kainalot – ja erityisesti kainalokarvoitus – on suunniteltu säilömään tymäkän miehisen tuoksun, joka on aikoinaan houkutellut tehokkaasti naaraita luokseen. Nykyään tuo suunnitelma ei selvästikään enää toimi. Kun lyhennät kainaloviidakkoa, deodorantti pääsee sinne minne kuuluukin, eli iholle.

c) varmemman ja vakuuttavamman

Kaikki naiset rakastavat itsevarmaa miestä. Kun itse tiedät, että runko on karvoja myöten kunnossa, se tekee sinusta itsevarmemman ja myös houkuttelevamman. Itsevarmuus on kova juttu esimerkiksi deittailussa ja se on myös juuri sitä, mitä tarvitset saadaksesi unelmiesi naisen.

Mitä vaihtoehtoja sinulla on käytettävissä karvanpoistoa varten?

On olemassa useita tapoja trimmata ja poistaa ihokarvoja. Jotkut ovat suoraviivaisen tehokkaita ja jotkut saavat silmät vuotamaan.

Alta löydät parhaat vaihtoehdot täysin mielivaltaisessa järjestyksessä.

Vahaus

Tämä ihokarvojen poistomenetelmä sopii mainiosti niille, joilla on paljon karvoja.

Vahaus poistaa ihokarvat juurineen ja tarjoaa kohtuullisen karvattoman olon noin neljäksi viikoksi. Ja koska karvat kasvavat takaisin ohuella kärjellä, et kärsi sängen pistelystä. Se on siis parempi vaihtoehto kuin koneajo.

Heti karvojen poiston jälkeen ihosta voi tulla punainen ja ärtynyt, mutta se on normaalia. Ihoa voi hieroa tätä varten valmistetuilla tuotteilla (esim. Aloe Vera), joka auttaa yleensä minuuteissa.

Vahauksen voi tehdä kotona, tässä pikaohjeet:

  1. Puhdista ihosi hyvin.
  2. Sulata vaha ennen käyttöä. Huomioi, ettei vahan lämpötila nouse yli 42 asteen. Muuten poltat ihosi. Kylmävahassa vaha on jo valmiiksi repäisyliuskojen pinnassa.
  3. Levitä kerros ihon pinnalle karvojen kasvusuunnan mukaisesti. Odota muutamia sekunteja kunnes vaha alkaa kovettua.
  4. Paina vahan päälle kangasliuska ja poista ihokarvat vetämällä nopeasti kangasta vastakarvaan.

Mutta, kotikarvanpoistoon voi mennä paljon aikaa ja vaivaa, etkä saa ikinä poistettua täydellisesti kaikkia jouhia.

Saatat jopa saada uimarannalla vääränlaista huomiota, kun selässäsi on karvaisia vauhtiviivoja.

Siksi suositeltavampi vaihtoehto on hakea ammattiapua. Jos menet komeushoitolaan, siellä osataan poistaa kaikki turhat karvat – vahingoittamatta miehistä imagoasi.

Ainoa huono puoli vahauksessa on, että se saa aikuisen miehen kyyneliin. Suomeksi: se sattuu niin s*****asti. Varsinkin selkävahaus.

Ja vielä varoituksen sana; Älä käytä vahaa juuri ennen rantalomaa. Ihosi tarvitsee muutamia päiviä toipumisaikaa, koska huokoset ovat ilman karvoja alttiina bakteereille, lialle, sairauksille ja muille ikäville jutuille. Samoin saunomista, punttisalia ja uimahallin kloorivettä pitäisi välttää ainakin 24 tuntia.

Sokerointi

Miesten ihokarvojen poisto sokeroimalla

Sokerointi on vanha karvanpoistokikka, jossa käytetaan sokeritahnaa karvojen poistamiseen. Se muistuttaa vahausta, mutta valuttaa vähemmän kyyneleitä.

Sokeri tarttuu vain karvoihin ja kuolleeseen ihosolukkoon, minkä vuoksi sokeri ei ärsytä ihoa niin paljon kuin vahaus. Siksi sokerointi sopii etenkin herkimmille alueille, kuten kainaloille ja alakertaan.

Toisin kuin vahauksessa, sokeri levitetään iholle vastakarvaan ja poistetaan myötäkarvaan. Poistamiseen ei tarvita vahauksessa käytettyjä kangasliuskoja.

Vaikka sokerointia varten on saatavilla kotipakkauksia, sen tekee parhaiten ammattilainen.

Markä- ja kuiva-ajo

Nopeaa, yksinkertaista ja edullista. Koneellinen ja höylällä ajelu on luultavasti helpoin tapa poistaa ylijäämäkarvat.

Mutta kuten parranajossa, vaarana ovat nirhaumat, haavat ja sisäänkasvaneet karvat. Lisäksi, jos ajelet konehuoneessa, tarvitset vakaan käden ja teräspallit.

Vartalotrimmeri

Rintakarvojen sheivaus ja trimmaus

Braun väittää, että nykyään 21 % miehistä omistaa jonkinlaisen vartalonhoitotyökalun – siis muun kuin partakoneen. Ja se on helppo uskoa. Miehinen trimmaus on kovassa noususuunnassa maailmalla ja sitä varten kehitetään koko ajan parempia laitteita.

Helppokäyttöisellä trimmerillä taltutat ihokarvojen ylivallan parhaimmillaan muutamassa minuutissa. Sillä voi poistaa karvoja mistä tahansa, mutta myös muotoilla ja leikata tasapituista jälkeä. Lisäksi laadukkaat vartalotrimmerit aiheuttavat harvoin naarmuja, haavoja tai ärsytystä.

Ihokarvanpoistovoide

Tehokkaan yksinkertainen – levitä, anna vaikuttaa muutama minuutti ja pese pois.

Karvanpoistovoiteet sisältävät kemikaaleja, jotka heikentävät karvoja juurista niin, että ne putoavat pois.

Voide sopii esimerkiksi rinnan, selän ja hartioiden hoitoon, mutta sitä ei kannata viedä lähellekään tukkaa – tai lisääntymiselimiä.

En väitä, että karvanpoistovoiteet vaikuttavat jotenkin haitallisesti, mutta henkilökohtaisesti en sivelisi pallejani tuollaisilla kemikaaleilla.

Varsinkaan, kun päävaikutus on “heikentäminen” 🤔

Nyppiminen

Eli karvojen yksittäinen poisto pinseteillä. Nyppiminen ei ole erityisen suositeltava tapa poistaa karvoja isolta alueelta, mutta kulma- ja nenäkarvat niillä taltuttaa kotioloissa.

Sokerointi on parempi vaihtoehto, jos haluat kaikki pois.

Pidä pinsetit ja nypittävä alue puhtaana, ettet hanki samalla tulehdusta karvatuppeen.

Epilaattori

Epilaattori on laite, jonka pienet “pinsetit” vetävät karvat pois juurestaan, jolloin karvat pysyvät poissa pitkään. Karvaton olo kestää noin kuukauden.

Vaikka epilointi on ollut naisten suosiossa jo vuosia, se ei ole ottanut tulta miesten keskuudessa. Mahdollisesti siksi, että epilointi, kuten vahauskin, on kaikkea muuta kuin kivutonta.

Karvanpoisto laserilla

Miehen ihokarvojen poisto laserilla

Paras vaihtoehto pitkäaikaiseen (jopa lopulliseen) karvanpoistoon. Laserkarvanpoisto sopii erityisen hyvin ongelma-alueille, kuten selälle ja hartioille.

Hoidon tekee ammattilainen ja se on kallein ja aikaa vievin vaihtoehto, koska hoitoistuntoja tarvitaan todennäköisesti useita.

Ja vaikka hoidot usein vähentävät pysyvästi karvojen määrää, ne eivät täysin estä uudelleenkasvua. Lisäksi laserilla ei saa tehokkaasti poistettua punertavia, vaaleita tai harmaita karvoja.

12 + 1 perusohjetta, joilla ihokarvojen poisto sujuu kuin leikki

  1. Jos et ole koskaan aiemmin ajellut karvoja, varo ettei mopo keuli heti ensimmäisellä kerralla. Liian lyhyt sänki voi saada sinut hieromaan muniasi epäilyttävän innokkaasti esimerkiksi uunituoreen deitin seurassa. Kokeile pikku hiljaa eri paikkoja ja eri pituuksia.
  2. Kysy kumppaniltasi ensin. Parhaat vinkit ajeluun saat juttelemalla rohkeasti partnerisi kanssa asiasta. Jättäisin aiheen kuitenkin ekoilta treffeiltä pois.
  3. Jos viimeisestä ajelusta on kauan, varaa seuraavaan sessioon tarpeeksi aikaa. Pitkä karvoitus saattaa tarvita extrahuomiota ja huolellisuutta, ettet hutiloi luonnollista ilmettäsi. Esimerkiksi karvanoppia ei ajella kahdessa minuutissa.
  4. Jos suvussasi on ihmissusia ja karvasi kuin siilillä piikit, harkitse kahdesti kannattaako niitä alkaa trimmaamaan. Paksut karvat voivat leikattuna aiheuttaa yhden miehen infernon pistellessään ihoasi. Silloin vaihtoehtojasi ovat vahaus ja sokerointi.
  5. Käy lämpimässä suihkussa ennen ihokarvojen ajoa. Se auttaa pehmentämään karvoja, avaa huokoset ja helpottaa ajoa. Se auttaa myös pääsemään eroon bakteereista, jotka saattavat piilotella iholla (etenkin nivusissa ja kainaloissa).
  6. Jos olet joskus ajanut kasvojasi partahöylällä, tiedät että terävällä terällä on huomattavasti helpompi ajella. Se jättää ihonkin parempaan kuntoon.
  7. Aja höylällä mieluumin myötäkarvaan. Vastakarvaan ajaminen katkaisee karvan läheltä karvatuppea, jolloin terä voi tehdä ihokosketuksen. Katkennut karva vetäytyy ihon sisälle ja kun se jatkaa kasvamista, siitä voi tulla sisäänkasvanut karva. Myötäkarvaan ajaminen saa terän osumaan karvaan ja vähemmin ihoon.
  8. Pitkät karvat tarttuvat helposti parranajokoneeseen ja nykäisevät ihoasi kipeästi – varsinkin herkimmillä alueilla. Tämä voi aiheuttaa ärsytystä ja jopa aknea. Käytä mieluumin erityistä ihokarvatrimmeriä.
  9. Ethän vain aja naamaasi ja haarovälejä samalla koneella..?
  10. Kun leikattu karva jatkaa kasvamista, se voi olla terävä ja taipuessan ärsyttää ihoa. Tähän on hyvä konsti; käytä hiusten hoitoainetta juuri ennen kuin poistut suihkusta. Hoitoaineet sisältävät silikoneja, jotka muodostavat ohuen pinnoitteen karvoille, joten ne eivät kutise iholla niin paljon. Voit käyttää samaa hoitoainetta, jota käytät hiuksiisi.
  11. Jos saat leikattua haavan, lopeta ajelu heti, puhdista alue ja laastaroi tarvittaessa. Hyvä idea on kaivaa huulirasva esille ja sipaista siitä haavan päälle. Se lopettaa tehokkaasti veren vuotamisen. Odota pari päivää, että haavaan muodostuu rupi, jonka jälkeen voit viimeistellä ajon. Vältä kuitenkin vielä paranevaa aluetta. Ja jos veri roiskuu oikein kunnolla, hakeudu hoitoon.
  12. Ajelu rasittaa ihoasi ja sen jälkeen on tärkeää kosteuttaa sitä. Siihen soveltuu hyvin After shave -balsami, hajuton kosteusrasva (kuiva iho) tai kosteusemulsio (normaali ja kuiva iho). Ja jos et ole masokisti, älä käytä alkoholipohjaista partavettä.

Bonusvinkki: Jos samassa taloudessa asuu joku muukin, siivoa luojan tähden karvasi suihkuhuoneen lattialta ja varsinkin lattiakaivon ritilästä. Säästyt monelta motkotukselta. Ajelun voi suorittaa esimerkiksi pyyhkeen päällä, josta karvat saa poistettua helposti.

Sitten mennään yksityiskohtiin.

Näin poistat ja trimmaat ihokarvoja vartalon eri osissa

Rinta ja vatsa

Vatsan ja rintalihasten ihokarvojen ajelu ja trimmaus

Sinun ei tarvitse ajella rintaasi täysin paljaaksi – varsinkaan jos et ole kehonrakentaja, uimari tai pyöräilijä.

Toisaalta liian tuuhea karvoitus voi piilottaa sen, minkä olet työllä ja tuskalla saavuttanut.

Esimerkiksi jos nimesi on David Beckham ja sinulla on viimeisen päälle rintalihakset ja pyykkilautavatsa, sileä rinta ei ole huono vaihtoehto.

Meille muille, siisti ja trimmattu rintakarvoitus riittää pitkälle. Varsinkin jos kasvatat partaa, rinnuksille on hyvä jättää karvakamuja, ettei kokonaisuus häiriinny.

Lisäksi että täysin ajeltu rintakehä aiheuttaa ärsytystä, kun karva alkaa taas kasvamaan, on niitäkin naisia, joista miehen nukaton posliinirinta voi näyttää liian poikamaiselta. Mutta tämä on ihan sinun päätettävissäsi.

Trimmaa näin:

  • Trimmaa kun rintakarvat ovat kuivia. Silloin näet helpommin, kuinka paljon poistat.
  • Aloita mahdollisimman pitkällä ohjauskammalla, ettet heti aluksi leikkaa karvoja liian lyhyeksi.
    EDIT: Jami tuolla kommenttiosastolla huomautti fiksusti, että TRIMMissä ei ole noin pitkiä ohjauskampoja. Jos jättää pidempiä karvoja rintaan, vapaalla kädellä ne saa muotoiltua paremmin. En itse käyttäisi ohjauskampaa tässä duunissa.
  • Jätä karvat vähintään 2-3 sentin pituiseksi, että vältät ikävän kutinan ja pistelyn. Samalla säästät myös häntä, jota vasten aiot hieroa itseäsi tulevina päivinä.
  • Osa pitää vatsakarvat saman pituisena kuin rintakarvatkin, jotta ilme olisi tasapainoinen. Itse tykkään kylläkin jättää yläkarvat pidemmiksi ja trimmata vatsan karvoituksen lyhyemmäksi, noin sentin pituiseksi.

Jos tunnet itsesi luovaksi, voit muotoilla rintakehän ja vatsan karvoja luodaksesi erilaisia ilmeitä.

Rintakarvojen trimmaus

”Etana”, ”Puu”, ”Yläpuska” ja ”Faijapöheikkö”

Esimerkiksi, karvojen lyhentäminen tai poistaminen rintalihasten alta voi saada rintakehän näyttämään hieman leveämmältä.

Jos kuitenkin haluat täysin sileän pinnan, vaihtoehtoinasi ovat vahaus, sokerointi tai partahöylällä ajelu. Jos valitset höylän, aloita aina leikkaamalla karvat mahdollisimman lyhyeksi vartalotrimmerillä tai vastaavalla. Höylää myötäkarvaan ja levitä jälkeenpäin partabalsamia rauhoittamaan ihoa.

Voit minimoida sisäänkasvaneiden karvojen riskin tekemällä ihokuorinnan kerran viikossa.

Selän karvojen poisto

Miehen selkäkarvojen poistaminen

Jos saisit valita ajatko selkäkarvat vai jätätkö ne paikoilleen, niin millä ajaisit ne pois?

Menikö jakeluun?

Parhaimmillaan selkäkarvat ovat, kun ne huuhtoutuvat viemäristä alas.

Eli mikä on paras tapa päästä selän karvoituksesta eroon?

Ensinnäkin, tuuheampi selkä kannattaa hoitaa pois päiväjärjestyksestä laserhoidolla.

Jos karvoituksesi on kohtalainen, käy ammattikosmetologin luona vahauttamassa selkäsi.
Se tuntuu yhtä kivalta kuin ruoskiminen, mutta pääset sillä rauhaan moneksi viikoksi.

Vahauksessa on se hyvä puoli, että kun karva alkaa kasvamaan takaisin, se ei kutita ja ärsytä ihoasi niin paljon kuin ajeltu karva.

Vahausten välissä voit käyttää vartalotrimmeriä ja karsia sillä innokkaimmin kasvavat karvat. Trimmereille on myös saatavilla villin näköisiä lisälaitteita, joiden avulla voit trimmata vaikeapääsyisillä alueilla, kuten keskiselässä.

Myös muita kotikeinoja löytyy, kuten vahausliuskat ja ihokarvanpoistoaineet. Mutta silloin tarvitset vähemmän nirson kaverin apulaiseksi.

Karvaiset hartiat taltutetaan parhaiten vartalotrimmerillä tai partahöylällä. Olkapäiden iho on paksumpaa kuin rintakehässä, joten se kestää märkäajon ilman pahempaa ärsytystä.

Muista valmistella ihosi kunnolla kuumalla suihkulla, partavaahdolla tai -geelillä ja ajon jälkeen kosteusvoiteella.

Kainalokarvojen ajelu

Miesten kainalokarvojen ajelu ja trimmaus

Kuten rinnassakin, myös kainaloissa karvat ovat ok. Mutta liika on liikaa sielläkin.

Kaikkea ei tarvitse ajella, mutta kevyt trimmaus silloin tällöin tekee hyvän vaikutuksen aina kun lähistöllä on muitakin kuin sinä ilman paitaa. Villinä rehottavat überkarvaiset kainalopulisongit eivät vedä puoleensa kuin kärpäsiä.

Kainalokarvojen vähentämisellä tai poistamisella on selviä hyötyjä. Ensinnäkin se vie kodin kaikenkarvaisilta bakteereilta, jotka rakastavat kainaloidesi kosteutta. Tästä on suora seuraus että tuoksut paremmalta. Olisiko se ok?

Lisäksi se myös helpottaa pesuaineen ja deodorantin pääsyä ihollesi, mikä parantaa niiden tehokkuutta.

Yksinkertaisin (ja vähiten kutiava tapa) hoitaa kainalokarvoja on leikata ne parin sentin pituisiksi saksilla tai vartalotrimmerillä. Tuo pituus pitää karvoituksen tarpeeksi miehekkäänä eikä kutia kuin muurahaispesä, kun liian lyhyeksi leikattu karva alkaa kasvamaan takaisin.

Älä siis vetele kainaloita posliiniksi höylällä tai koneella, jos et halua tehdä sitä aina muutaman päivän välein uudestaan.

Jos nyt kuitenkin haluat ehdottomasti päästä kainalokarvoista kokonaan eroon, sijoita ammattilaisen suorittamaan vahaukseen. Sillä saa noin neljä viikkoa sileää pintaa ja karva kasvaa takaisin ilman ärsytystä.

Mutta tiedä, että kainaloissa oleva iho on ohutta ja täynnä tuntopisteitä. Vahaussessio saattaa tuoda karvojen lisäksi tunteet pintaan.

Pelivehkeiden trimmaus

Tähän olisi niin kiva heittää jotain latteaa, kuten että “tyvestä trimmaaminen saa temmin näyttämään isommalta”.

Mutta tosiasia on, että tyvestä trimmaaminen saa tosiaan temmin näyttämään isommalta.

Tämä “optinen tuuma” on jo yksinään tarpeeksi iso syy siihen, että nivusten trimmaaminen on yksi suosituimmista ajelukohteista. Ja myös vaikeimmista.

Nivuset ovat alue, joka on helposti alttiina ajeluonnettomuuksille. Jotta saavutat halutun lopputuloksen, tarvitset Jedimestarin keskittymiskykyä, vakaata kättä ja parhaat työvälineet.

Ja tämä ei ole oikea hetki alkaa opettelemaan partaveitsen käyttöä.

Se varoittelusta, nyt otetaan pelivehkeistä kunnon niskaote ja aletaan hommiin.

Jos haluat näyttää hyvältä myös ilman housuja, puska ja jalkojen yläosa kannattaa taltuttaa vartalotrimmerillä.

Käytä trimmerissä sopivan pituista ohjauskampaa, joka auttaa seuraamaan ihon muotoja ja ehkäisee haavoja ja naarmuja.

Varressa olevat yksittäiset karvat voit nipsaista pois pienillä tylppäkärkisillä saksilla. Vedä karvasta sormenpäilläsi ja leikkaa se pois niin läheltä ihoa kuin uskallat. Se vie aikaa, mutta on vähemmän riskialtista kuin liukastelu partaveitsellä.

Tällä saavutat suosituimman alatyylin, joka on “lyhyt, mutta siisti”.

Toinen vaihtoehto on malli “posliini”, joka on harvinaisempi ratkaisu. Sillekin on omat kannattajansa.

Aloita jälleen vartalotrimmerillä ja leikkaa viidakko lyhyemmäksi. Nyt sinun on helpompi nähdä maaston muodot ja terä, jolla jatkat, liikkuu iholla helpommin ja aiheuttaa vähemmän ärsytystä.

Jatko hoituu märkäajona, josta löydät ohjeet alempaa.

Karvanopat

Sheivata vai trimmata? Pitäisikö jättää sentin sänki vai kiillottaa kuulat posliiniksi?

En saanut Tilastokeskuksesta pyytämälläkään tietoa tästä, mutta uskoisin että useammat naiset (ja miehet) eivät pidä täysin karvattomia palleja houkuttelevina. Ja toisaalta taas on niitä, joille se on ainut vaihtoehto. Esimerkiksi tuntoherkkyys on ajellussa pinnassa täysin toiselta planeetalta verrattuna karvoitettuihin nyytteihin.

Jos sinulla on hyvä syy mennä trimmaamista pidemmälle ja tarvitset kunnon sheivauksen, alta löydät vinkkejä miten saat kiiltävät ja karvattomat nopat. Ilman pipejä. Ja hei, tässä artikkelissa: Miesten alapään ajelu ja trimmaus, mennään vieläkin syvemmälle aiheessa. Suosittelen.

Mutta ihan ensiksi, älä yritä sheivata pallejasi koneella vasten ihoa.

Markkinoilla ei ole minkäänlaisia trimmereitä, jotka eivät nappaisi jossain vaiheessa kiinni nyyteistäsi kuin verenhimoinen hauki.

Kaikenlaisten sähkölaitteiden vieminen kiinni palleihin johtaa vain katastrofiin. Älä tee sitä, vaikka isot pojat (herrat Braun & Philips) houkuttelevat sinua siihen.

Sillä kun satutat pallejasi, syytät tietysti minua ja mie romahan pelkästä syyllisyyden tunteesta.

Aja sen sijaan boltsit laadukkaalla partahöylällä märkäajona.

Höylät joissa on vain yksi tai kaksi terää ovat parhaita, koska ne liukuvat epätasaisella iholla paremmin eivätkä leikkaa haavoja kovin helposti.

Voit ensin harventaa pidemmät jouhet trimmerillä, mutta käytä tarpeeksi pitkää ohjauskampaa ja ole tositosi varovainen. Voit jopa jättää pallien ajelun tähän ja pitää ne lyhyessä karvassa. Säästyt monelta harmilta.

Jos etenet märkäajoon, käytä partavaahtoa tai tee höyläys lämpimässä suihkussa ja kunnon valaistuksessa. Vedä iho kireäksi ja tee runsaasti hitaita, varovaisia vetoja ja huuhtele karvat terästä usein.

Avainsanat ovat “hitaasti” ja “vakaasti”. Jos et hikoile edes hiukan, et anna tälle toimitukselle ansaitsemaansa arvostusta.

Ja sanomattakin selvää on, ettei munia kannata mennä mestaroimaan kun olet myöhässä pikkujouluista tai kännissä. Tai molempia.

Toimituksen lopuksi hiero ihoa esimerkiksi partabalsamilla tai jollakin muulla rauhoittavalla, alkoholittomalla voiteella. Ei siis partavedellä tai suihkutettavalla deodorantilla.

Entäpä ihokarvanpoistoaineet? En käyttäisi.

Vaikka ne ovat tehokkaita ja niiden koostumus irrottaa karvoja hyvin pienessä ajassa, pelkkä ajatuskin viedä vahvoja happoja palleihin kutistaa ne rusinaksi.

Pidä sinäkin syövyttävät aineet kaukana vauvantekovehkeistäsi.

Ja tässä tämä vielä kerran: Miesten alapään ajelu ja trimmaus.

Takalisto eli hanukka eli b-rappu

Jos et opi mitään muuta tästä oppaasta, niin ainakin yksi asia kannattaa polttaa silmien väliin kuumalla raudalla:

Älä ajele takarailoasi.

Sillä kun karva alkaa taas kasvamaan takaisin, mikään ei pelasta sinua. Se on hirveää.

Se on kuin siili persposkien välissä 🥵

Paras saatavilla oleva vaihtoehto on vahaus. On olemassa kotivahaussarjoja, mutta riippuen siitä, kuinka hyviä kavereita sinulla on, saattaa olla parempi kääntyä ammattilaisen puoleen. Ja valmistautua infernaaliseen kipuun.

Jos se tuntuu vaikealta tai jopa mahdottomalta, voit kokeilla laserhoitoa. Se vaatii useamman hoitokerran, mutta sen jälkeen vakokarvat ovat huomattavasti harvemmassa. Pysyvästi.

Myös ympäröivän alueen, eli pakarat saa helpoiten karvattomaksi vahauksella.

Jalat ja kädet

Jätä käsien ja jalkojen ihokarvat kuten ne ovatkin.

Vähän niinkuin kainaloidenkin kanssa, ihmiset odottavat näkevänsä miesten käsissä ja jaloissa karvoja, joten se on ihan ok. Ellet sitten ole ammattimainen kehonrakentaja. Mutta tämäkin on ihan itsestäsi kiinni.

Jotkut pyöräilijät ja uimarit tykkäävät poistaa kaikki kitkaa aiheuttavat karvat, mutta luulen että kyseessä on enemmänkin oman mielen boostaus. Voin olla väärässäkin.

Jos karvat häiritsevät, voit ajella ne helposti pois vartalotrimmerillä.

Ja nyt, ota vinkit heti käyttöön!

Vaikka saattaa tuntua, että trimmattavia paikkoja on paljon ja sitä pitää tehdä jatkuvasti, asia ei ole niin. Voit hyvin pitää ajelusession vaikka kerran kuussa. Tai niin usein kuin vain haluat.

Tarkoitus ei ole viilata pintaa joka kerta ultrastailiksi, vaan pitää paikat siistinä ja trimmissä. Koskaan ei voi tietää, milloin on näytettävä itsestään se parempi puoli.

Nyt et enää yritä trimmata ihokarvojasi, vaan tiedät tarkalleen mitä tehdä.

Kun hoidat ihoasi oikein, parannat koko elämänlaatuasi. Tunnet olosi itsevarmaksi, vakuuttavaksi ja halutuksi ja se johtaa kaikenlaisiin myönteisiin juttuihin.

Ja se näkyy myös naamasta.

Älä hukkaa aikaa, vaan ota vinkit käyttöön heti. Sillä jos kokeilet edes osaa näistä vinkeistä, vaivasi huomataan sekä makuuhuoneessa että sen ulkopuolella.

Suosittelen isosti.

PS. Nappaa täältä mukaasi trimmeri, jolla pidät pelivehkeet ja muut paikat timmikunnossa. Nyt -20 % ALEssa.

Hyviä kysymyksiä ja vastaukset niihin

Toki voit, mutta haluatko tosiaan?

Työkalu, joka on pyörinyt nivusissasi voi aiheuttaa naamaasi aika raavituttavan ihottuman tai jopa ikävän infektion.

Ja oletko koskaan ajanut partaa  samalla koneella, jolla on harvennettu hikisiä kainalokarvoja? Se haju palaa naamaan kiinni 🤢

Ihan ensimmäisenä kannattaa pitää huolta siitä, ettei ajele tylsällä terällä. Iho ärsyyntyy helposti vanhan terän raapiessa siihen mikrohaavoja. Niistä kehittyy helposti tukkeutuneita karvatuppia.

Ihon peseminen ennen ajelua nostaa ylös sisäänkasvaneita ja ihon pinnassa olevia karvoja.

Kiinnitä huomiota ajelusuuntaan - myötäkarvaan vetely ei aiheuta niin paljon sisäänpäinkasvaneita karvoja kuin vastakarvaan ajo.

Jos käytät partakonetta, älä paina sitä voimakkaasti ihoa vasten ajon aikana.

Lopuksi iho on hyvä rasvata, koska ajelu kuivattaa voimakkaasti ihoa.

Jos olet jo saanut sisäänkasvaneita karvoja, kokeile kuorivaa kasvojenpesuainetta.

Muuten, jos karvasi tuppaavat kasvamaan suoraan, sinulla on pienempi mahdollisuus saada sisäänpäinkasvaneita kuin niillä, joilla karva kihartuu voimakkaasti.

Mikään karvatyyppi ei kasva takaisin paksumpana ajelun jälkeen. Tavallisesti karva kasvaa kärjestään kapenevana, mutta ajon jälkeen se nousee takaisin tylppänä ja tasapaksuna. Tämä voi antaa vaikutelman, että karvoitus on paksumpi ja tiheämpi, vaikka se ei oikeasti ole sitä. Silmänlumetta siis.

Sinua saattaa kiinnostaa myös nämä:

Miesten alapään ajelu ja sheivaus

Miesten alapään ajelu ja trimmaus

Luonnolliset häpykarvat ovat poissa muodista 💀 Miesten intiimialueen karvanpoisto ja trimmaus ei ole enää muutaman trenditietoisen valinta, vaan miehet ovat ottaneet…

Lue artikkeli
Trimmauksen tai sheivauksen jälkeinen kutina iholla.

Trimmauksen tai sheivauksen jälkeinen kutina iholla

Onko tämä tuttua: Lyhensit karvoja rinnasta ja kun laitoit paidan päälle, alkoi jumalaton pistely. Teit alakerran sheivauksen ja nyt muniasi…

Lue artikkeli
Kainaloiden hikoilu miehillä

Kainaloiden liikahikoilu – nämä vinkit auttavat

Kainaloiden hikoilu. Siinäpä aihe, johon jokainen mies voi samaistua. Kuvittele että olet treffeillä, aurinko paistaa ja tunnet olevasi tosi alfa…

Lue artikkeli

8 kommenttia

  1. Kari 16.12.2021 klo 17:32

    Erinomaista tavaraa. kiitos!

    • Tore 17.12.2021 klo 13:25

      Tänks Kari 👍

  2. Harri 25.2.2022 klo 16:42

    Alapään siistimiseen parhaat ohjeet jotka netistä löytyy. Lisää tälläistä!

    • Tore 27.2.2022 klo 16:44

      Kiitti Harri, tulossa on!

  3. Aaron 3.6.2022 klo 10:12

    Hyvää settiä

    • Tore 3.6.2022 klo 12:14

      Kiitti, Aaron!

  4. Jami 14.12.2023 klo 20:28

    Hei, tuossa bodytrimm – ohjeessa kehotetaan ajaa rintakarvat vähintään 2 cm mittaan.. Kysymys kuuluu, että millähän pelillä ja kammalla kun en oo semmoseen vielä törmännyt?

    Kiitti kuitenkin oppaasta 😉

    • Tore 15.12.2023 klo 09:47

      Moi Jami, hyvä huomio! Siinä edellisessä kohdassa tosiaan puhuin ohjauskammasta, mutta TRIMMissä ei kyllä noin pitkää kampaa ole. Itse hoidan rintakarvat vapaalla kädellä, jotta saan muotoiltua ne haluamallani tavalla. Ohjauskampa voi tässä tapauksessa leikata liikaa tai liian vähän. Lisäksi ainakin itselläni on sen verran paksu karvoitus, että jopa pitkien karvojen päät voivat ärsyttää leikattuna. Siksi harvennan kerrallaan vain sieltä täältä ja ärsytys jää minimaaliseksi. Täytyypä hieman editoida tuota kohtaa tämän perusteella. Kiitos vinkistä!

Kirjoita vastaus Peru vastaus